Epäkorrektit ilmaisut

Pitkääkö ihmisen aina ja kaikissa tilanteissa käyttää yleisesti hyväksyjä, korrekteja ilmaisuja? Myös silloin kun puhuu itsestään? Eikö mustaihoinen saa sanoa itseään neekeriksi? Entä saako mielenterveysongelmista kärsivä sanoa itseään hulluksi?

Olen huomannut, että homot saavat nykyisin jo sanoa itseään homoksi ihan julkisestikin. Mutta jos minä sanon yksityisessä keskustelussa, että olen saanut hullunpaperit, minun sanavalintaani kritisoidaan melko usein. Kuka sen määrittää, mitä termiä me saamme käyttää itseämme koskevista poikkeavuuksista?

Olisihan se paljon helpompaa puhua omasta poikkeavuudesta täsmällisemmin, jos sille olisi lyhyt ja yleisesti tiedossa oleva termi olemassa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on aika hirveän pitkä termi käytettäväksi esimerkiksi keskustelussa. Jotkut puhuvat bipolaarisuudesta tai lyhyesti biposta, mutta ei niiden merkitys ole suuren yleisön tiedossa. Enkä ole itsekään niitä vielä kunnolla omaksunut, enhän tiennyt niitä vielä vuosi sitten.

Mutta ehkä jonain päivänä meidän hullujenkin on helpompi puhua hulluudestamme vähän täsmällisemmin, ja ihmiset tietävät edes vähän suuntaa, millaisesta hulluudesta on kysymys.

Minkähänlainen talvi tällä kertaa on tulossa? ja milloin? Vai tuleeko taas ei-talvi?

Mikä ihmeen jumalten keinu?

Tässä on pari runoa aiheesta. Ainakin jälkimmäinen kuvaa kirjoittajan omienkin sanojen mukaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Eino Leino kuvaa sitä näin:

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kertaeivät ne häntä yhdessä kohden 
pidä,he heittävät häntävälillä taivaan ja maan
siksi kuin järjen valon häneltä vievät.

Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
hän tänään pilvien ääriä kulkee,
ja huomenna makaa
maassa niin syvällä
kuin koski, mi vuorten
kuilussa kuohuu.

Kuka keinussa jumalien keinuu,
ei hällä elon aika pitkä ole.
Syyn, syyttömyyden
hän huiput nähköön -
sitten tulkohon tumma yö.
(Eino Leino)

Tämän innoittamana Jare Tiihonen eli Cheek on runoillut näin:

Joka keinussa jumalten keinuu väliä taivaan ja helvetin heiluu hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu joka selässään ristinsä kantaa kohtalon haltuun itsensä antaa hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu
(Jare Tiihonen)

Kun vertaa näitä tekstejä, voisi ensi silmäyksellä ajatella, että Tiihosella on keinussaan kovemmat vauhdit, koska hän keinuu taivaan ja helvetin välillä, kun taas Leinon keinuu taivaan ja maan välissä. Toisaalta, Leino kertoo, että häneltä viedään järjen valo, joten aika voimakas kuvaus sekin on. Onko vaan niin että nykypäivänä käytetään voimakkaampia ilmaisuja kuin Leinon aikakaudella?

Itse koen noista runoista enemmän omakseni Tiihosen tekstin. Ehkä siksi, koska nykypäivänä on olemassa hyviä lääkkeitä, jolla keinun vauhdin saa hillittyä kohtuulliseksi, kunhan "antaa itsensä kohtalon haltuun ja kantaa ristinsä", eli syö kiltisti lääkkeensä ajallaan. Tosin niin kiltti minä en ole, että suostuisin syömään mitä tahansa lääkkeitä, kun vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.

Itse kuvailisin oirejaksoja siten, että jos maaninen jakso on "taivas", ja masennusjakso "helvetti", on sekamuotoinen jakso silkkaa "enkelten ja perkelten välinen sota". En ole siitä vielä runoa vääntänyt, mutta ehkä joskus.

Haasteita lääkkeen ottamisessa

Olimme autossa matkalla paikasta a paikkaan b. Tuli aika, jolloin minun piti ottaa lääkkeeni. Eihän siinä pitänyt mitään ongelmaa olla. Minullahan oli käsilaukussani lääkkeet ja vesipullo.

Otin pilleripaketin laukustani, irrotin pillerin liuskasta, pudotin sen kämmenelleni ja siitä suuhun, täysin onnistuneesti. Laitoin pilleripaketin takaisin laukkuun ja vesipullon käteeni. Avasin korkin ja hörppäsin. Samalla hetkellä kuskini ajoi auton hidastetöyssyyn. Vesi syöksyi pullosta naamalleni. Ilmeisesti sitä meni hiukan myös suuhuni, sillä pilleri katosi suustani. Aloin seurata tilannetta, jotta voisin hörpätä turvallisesti lisää vettä. Tulimme liikenneympyrään. Siinä en uskaltanut juoda. Tulimme liikennevaloihin, jotka paloivat punaisena. Siinä olisi hyvä hetki juoda. Juuri kun valmistauduin juomaan, valo vaihtui vihreäksi. Kerkesin kuitenkin hörpätä hiukan ennen kuin auto kääntyi risteävälle tielle. Moottoritiellä meno oli niin tasaista, että juominen onnistui ongelmitta.

Mutta kaiken jälkeen en voinut olla täysin varma siitä, olinko todella niellyt lääkkeeni. Se pilleri oli todella pieni. En kuitenkaan voinut ottaa "varmuuden vuoksi" toista tablettia yliannosvaaran vuoksi.

Sittemmin olen huomannut, ettei lääkkeen ottamisen ajankohta ole niin tarkka, että sitä tarvitsisi alkaa lyhyen automatkan aikana nielemään. Puoli tuntia sinne tai tänne ei näissä lääkkeissä tunnu missään, kun todelliset vaikutukset näkyvät vasta viikkojen päästä. Mieluummin siis odotan sen 10 minuuttia tai vartinkin, että päästään perille, missä voin ottaa lääkkeeni hallitusti. Pitkillä automatkoilla taas on vähemmän niitä hidastetöyssyjä haittaamassa toimitusta.

Keskiluokkaisuudesta

Laitan tähän ikään kuin alustukseksi sen, mitä eläkkeellä oleva Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru kirjoitti aiheesta Kotimaa 24:n blogissaan 13.10.2017.

Kun kunnianarvoisa rovasti kirjoitti niistä suurista laumoista, jotka pyrkivät sinne gaussin käyrän huipulle, minulle tuli mieleen ne (tai me), joita ei voisi vähempää kiinnostaa se, missä kohtaa kyseisellä käyrällä sijaitaan. Tiedättehän ihmistyypin, joka elää hyvin vaatimattomissa oloissa, mutta käyttää paljon rahaa esimerkiksi harrastukseen tai matkusteluun, tai johonkin, mistä hän ei puhu mitään. Erittäin paheksuttavaa sellainen? Tai ostetaan iso, hieno talo, jossa asutaan sitten hyvin askeettista, köyhän ihmisen elämää, eikä koskaan käydä missään ruokakauppaa ja työpaikkaa kauempana. Tai muuten vain säästetään ihan älyttömiltäkin tuntuvissa asioissa, mutta tuhlataan jossain toisaalla. Riippuu ihan tilanteesta, missä olet hänen kanssaan tekemisissä, luulet häntä joko upporikkaaksi tai rutiköyhäksi, vaikka hän on todellisuudessa varsin keskituloinen.

Mistä paheksujille riittäisi sitä paheksuttavaa, jos kaikki olisivat samanlaisia?

Kyllähän sitäkin paheksutaan, että joku pyrkii näyttäytymään keskiluokkaiselta, vaikka ei sitä oikeasti olisikaan. Keskiluokastahan tekee niin tavoiteltavan juuri se, että suurin osa ihmisistä kuuluu siihen ihan luonnostaan. Jos niin ei olisi, tilanne olisi todella huolestuttava. Olisi vain upporikkaat ja rutiköyhät, eikä niiden välillä olisi mitään. Keskiluokan olemassaolo mahdollistaa sen, että köyhä voi nousta yhteiskunnallisessa asemassa ylöspäin. Mitä pienempi on keskiluokka, sitä suurempi on rikkaiden ja köyhien välinen kuilu.