Taas lääke vaihtoon

Tajusin viime viikolla, että se tyrmäävä väsymys, mistä olen kärsinyt viime kuukaudet, saattaakin johtua mielialalääkkeestäni. Kokeeksi vähensin lääkitystä puoleen, ja väsymys väheni. Olin yhteyksissä lääkäriin, joka antoi luvan lopettaa lääkitys kokonaan. Nyt on ensimmäinen lääkkeetön päivä, ja vähän vielä väsyttää, ehkä siksi, koska nukuin viime yönä huonosti. Mies jätti valot päälle, kun alkoi nukkumaan ja valo häiritsi minua.

Ensi viikolla aloitetaan sitten uusi lääke. Usko sopivan lääkkeen löytymiseen alkaa hiipua, mutta kokeillaan nyt vielä tämä.

Ex-vegaani jatkaa

Kuukausi sekaruokavaliolla on nyt takana, ja olo sen kun paranee. Olen huomannut, että kananmuna on ainut eläinkunnan tuote, jota vatsani ei kestä ollenkaan. Maitotuotteita en voi kamalasti käyttää, mutta pieniä määriä kyllä. Esim. juusto pizzassa on OK, mutta en laita sitä joka leivän päälle niin kuin joskus muinoin.

Pientä levottomuutta on päässä edelleen, mutta se voi johtua masennuksesta, joka vaivasi lievänä loppupuodesta lääkityksestä huolimatta. Pitää ottaa asia puheeksi, kun oma terapeutti palaa takaisin töihin. Sijainen ei oikein osannut ottaa kantaa siihen.

Ex-vegaani

Olen ollut kaksi ja puoli vuotta vegaaniruokavaliolla. Aluksi söin satunnaisesti lihaa, mutta viimeisen vuoden aikana olen välttänyt sitä kokonaan. Nyt syksyn aikana minulle on tullut käsittämätön himo syödä lihaa. Viikko sitten sorruinkin sitten syömään pienen palan broileria.

Hups! Viimeisen puoli vuotta vaivannut ahdistuneisuus oli lähes poissa. Samoin levottomuus helpotti melkolailla. Vatsa ei ole reagoinut, vaikka olen sen jälkeen syönyt päivittäin pieniä määriä broileria tai kalkkunaa. Myös maitotuotteita olen syönyt.

Olo on henkisesti ja fyysisestikin niin paljon parempi, että paluuta vegaaniksi ei ole. Ihan kokonaan en kasvisruoista ainakaan heti luovu, sillä kaapissa on aika paljon kaikkea kasvisproteiineja ja proteiinikasviksia.

En tiedä, mikä veganismissani meni pieleen. Koostinko ruokavalioni jotenkin väärin vai eikö se vain sovi minulle? Olen tavannut ihmisiä, joilla ei tule mitään ongelmia vegaaniruokavaliolla, pitkälläkään aikavälillä. Minulla alkoi tulla oireita jo puolen vuoden täysvegaaniuden jälkeen.

Ahdistaa

Tuntuu, että pää räjähtää. En ole yli viikkoon käynyt missään päiväkotia kauempana, koska lapset ovat sairastaneet ja itse olen sairastanut. Mies on ollut työmatkalla. Lisäksi esikoisen koira on ollut päivisin minun vastuullani. Vaikka se koiran olemassaolo ei enää stressaakaan, stressiä aiheuttaa se, kun koiraa pitää ooettaa olemaan yksin, vaikka olen itse paikalla. Eli en saaa mennä olohuoneeseen. Oltuaan jonkin aikaa yksin, koira alkaa valittaa. Sen valituksen kuuntelu on stressaavaa.

Jotta en kuulostaisi ihan tyhjänvalittajalta, kerron vielä, että minua on alkanut vaivata vaihdevuodet, ja lääkitys ei ole vielä riittävällä tasolla. Eikä kyse ole pelkästään kuumista aalloista, vaan paljon muustakin. Kunpa kärsisinkin vain fyysisistä vaivoista, mutta kun tuntuu että pää sekoaa.

Tilannetietoja

Kun tämän blogin alkuperäinen tarkoitus oli kertoa elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa, niin kerronpa nyt missä sen kanssa mennään.
Nyt on siis järjestyksessä kuudes (6) lääkekokeilu menossa. Hyvältä vaikuttaa. Ei sivuoireita, ja aika hyvin se pitää myös oireet poissa ainakin näin syksyllä.
Eli jos tätä lukee joku joka kamppailee sopimattomien lääkkeiden kanssa, niin ei kannata jäädä tuskailemaan haittavaikutusten kanssa, vaan vaihtaa lääke seuraavaan. Toivoa on.

Koiraelämää

Kohta on kolme viikkoa takana elämää koiran kanssa samassa taloudessa. Ei se niin kamalaa ole kuin aluksi tuntui, mutta tunnen silti helpotusta niinä hetkinä kun koira ei ole kotona. Nyt uskallan kuitenkin jo nukkua yöllä, vaikka tiedän, että koira pissaa sillä aikaa keittiöni lattialle. Omaan huoneeseeni en edelleenkään halua koiraa päästää. Ja olen hiukan huolissani siitä, kuinka tytär tulee koiransa kanssa pärjäämään, kun muuttaa taas omilleen asumaan.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että omaa koiraa en ota. Elämä on niin paljon helpompaa ilman koiraa, enkä mitenkään nauti koiran kanssa olemisesta. Mutta ajatus, että tyttärelläni on yleensä koira mukanaan kun hän tulee meillä käymään (sitten kun on ensin muuttanut meiltä pois), ei tunnu painajaiselta enää.

Koira

Minä en ole "lemmikki-ihminen", en sitten ollenkaan. Se ei tarkoita, että vihaisin tai edes inhoaisin eläimiä. En vaan halua niitä kotiini. Kissoja pelkään, ja vähän koiriakin.

Nyt on käynyt erinäisten sattumien summana niin, että meillä, jo muutenkin ahtaassa asunnossa, asuu viiden viikon ajan koiranpentu. Koira ei ole minun vastuullani, mutta silti siinä jokin ahdistaa. Tiedän, että saatan joutua ulkoiluttamaan koiraa satunnaisesti, mutta se ei ole se ahdistuksen aihe. Se on se eläimen olemassaolo kotini sisätiloissa. Olen jo tässä ensimmäisen vuorokauden aikana säikähtänyt sitä eläintä niin, että huudahdin kovaa.

Tämä on niitä tilanteita, joissa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, ja sitten joudutaan sopeutumaan olemassa oleviin olosuhteisiin. Olen päättänyt kohdata pelkoni, ja tehdä sen, mikä minun tehtäväkseni lankeaa. Aika näyttää, kuinka siinä onnistun. En usko, että se pieni koiranpentu kuitenkaan pystyisi satuttamaan minua. Eli ehkä tästä selvitään.