Tuntuu, että pää räjähtää. En ole yli viikkoon käynyt missään päiväkotia kauempana, koska lapset ovat sairastaneet ja itse olen sairastanut. Mies on ollut työmatkalla. Lisäksi esikoisen koira on ollut päivisin minun vastuullani. Vaikka se koiran olemassaolo ei enää stressaakaan, stressiä aiheuttaa se, kun koiraa pitää ooettaa olemaan yksin, vaikka olen itse paikalla. Eli en saaa mennä olohuoneeseen. Oltuaan jonkin aikaa yksin, koira alkaa valittaa. Sen valituksen kuuntelu on stressaavaa.
Jotta en kuulostaisi ihan tyhjänvalittajalta, kerron vielä, että minua on alkanut vaivata vaihdevuodet, ja lääkitys ei ole vielä riittävällä tasolla. Eikä kyse ole pelkästään kuumista aalloista, vaan paljon muustakin. Kunpa kärsisinkin vain fyysisistä vaivoista, mutta kun tuntuu että pää sekoaa.
Blogi kertoo tunteista ja mielialoista, viisaudesta ja hulluudesta, yhdessä ja erikseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Katsotuimmat
-
Tässä on pari runoa aiheesta. Ainakin jälkimmäinen kuvaa kirjoittajan omienkin sanojen mukaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Eino Leino ...
-
Tajusin viime viikolla, että se tyrmäävä väsymys, mistä olen kärsinyt viime kuukaudet, saattaakin johtua mielialalääkkeestäni. Kokeeksi vähe...
-
Kuukausi sekaruokavaliolla on nyt takana, ja olo sen kun paranee. Olen huomannut, että kananmuna on ainut eläinkunnan tuote, jota vatsani ei...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita kommenttisi niin, ettei kenenkään henkilöllisyys paljastu ulkopuolisille.
Jos kommenttisi koskee minua tai jotain läheistäni henkilökohtaisesti, lähetä kommenttisi suoraan minulle.