Mikä ihmeen jumalten keinu?

Tässä on pari runoa aiheesta. Ainakin jälkimmäinen kuvaa kirjoittajan omienkin sanojen mukaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Eino Leino kuvaa sitä näin:

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kertaeivät ne häntä yhdessä kohden 
pidä,he heittävät häntävälillä taivaan ja maan
siksi kuin järjen valon häneltä vievät.

Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
hän tänään pilvien ääriä kulkee,
ja huomenna makaa
maassa niin syvällä
kuin koski, mi vuorten
kuilussa kuohuu.

Kuka keinussa jumalien keinuu,
ei hällä elon aika pitkä ole.
Syyn, syyttömyyden
hän huiput nähköön -
sitten tulkohon tumma yö.
(Eino Leino)

Tämän innoittamana Jare Tiihonen eli Cheek on runoillut näin:

Joka keinussa jumalten keinuu väliä taivaan ja helvetin heiluu hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu joka selässään ristinsä kantaa kohtalon haltuun itsensä antaa hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu kun keinuu
(Jare Tiihonen)

Kun vertaa näitä tekstejä, voisi ensi silmäyksellä ajatella, että Tiihosella on keinussaan kovemmat vauhdit, koska hän keinuu taivaan ja helvetin välillä, kun taas Leinon keinuu taivaan ja maan välissä. Toisaalta, Leino kertoo, että häneltä viedään järjen valo, joten aika voimakas kuvaus sekin on. Onko vaan niin että nykypäivänä käytetään voimakkaampia ilmaisuja kuin Leinon aikakaudella?

Itse koen noista runoista enemmän omakseni Tiihosen tekstin. Ehkä siksi, koska nykypäivänä on olemassa hyviä lääkkeitä, jolla keinun vauhdin saa hillittyä kohtuulliseksi, kunhan "antaa itsensä kohtalon haltuun ja kantaa ristinsä", eli syö kiltisti lääkkeensä ajallaan. Tosin niin kiltti minä en ole, että suostuisin syömään mitä tahansa lääkkeitä, kun vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.

Itse kuvailisin oirejaksoja siten, että jos maaninen jakso on "taivas", ja masennusjakso "helvetti", on sekamuotoinen jakso silkkaa "enkelten ja perkelten välinen sota". En ole siitä vielä runoa vääntänyt, mutta ehkä joskus.