Mistä äiti ei tykkää

Eräänä päivänä, kun keskustelin teini-ikäisen lapseni kanssa, hän sanoi minulle, että minun ei pitäisi jättää tekemättä asioita sillä syyllä, että äitini ei tykkää siitä. Olihan se vähän hätkähdyttävää kuulla tuollainen ohje omalta lapselta. Mitähän sellaista hän on tehnyt, mistä minä en tykkää? Kyllä jotain tiedänkin. Hän on jälkeenpäin kertonut niistä minulle. Tiedän, että sillä hetkellä kun hän lähti sitä tekemään, olisi ehkä kieltänyt, mutta en enää silloin kun hän siitä kertoi. Hän perusteli kertomattomuuden sillä, ettei halunnut huolestuttaa minua turhaan.

Tänään tuli mieleen, että olenko minä tehnyt asioita, joita äitini ei olisi halunnut minun tekevän. Kyllä olen. Se oli asia, johon isäni kannusti minua. Mutta olenko tehnyt asioita, joista isäni ei tykkää? Olen. Se asia, mistä lapseni sanoi, ettei pidä jättää tekemättä siksi, että äiti ei tykkää, on asia, josta isäni ei luultavasti tykkäisi, jos tekisin. Äidistä en ole niinkään varma. Asia on siinä vaiheessa, että se voi vielä kaatua omaan mahdollomuuteensa tai muuten vain kuihtua kasaan, jotenen ole siitä vielä vanhemmilleni kertomassa.

Identiteettikriisi

On mennyt yli kuukausi, etten ole kirjoittanut mitään. Kesä on ollut rankka, paitsi sään osalta, myös oman pääni sisällä.

Yksi voimia vienyt asia oli alkukesän kuntouttava työtoiminta. Ei itse työssä mitään vikaa ollut. Työporukka vaan oli aika ankeaa. Olin lähes ainut, jolla oli minkäänlaisia tulevaisuuden näkymiä. Suurimmalle osalle ainut unelma oli se, että saisi olla mahdollisimman pitkään kuntouttavassa työtoiminnassa kyseisessä paikassa. Tuntui, kuin olisin pettänyt porukan, kun kerroin, etten haluakaan jatkosopimista.

Toinen voimia vienyt asia on uskonnollinen kriisi, jota olen potenut aika ajoin viimeisen kuuden vuoden ajan.

Eilen luin artikkelin, joka koskee keski-ikäisten identiteettikriisiä. https://yle.fi/uutiset/3-10332255 . Tajusin, että minulla on identiteettikriisi. Olen omaksunut jo lapsuudessani ja nuoruudessani uskonnolliseen sääntökuntaan kuulumisen osaksi identiteettiäni. Nyt, kun olen irtautunut ja irtautumassa niistä säännöistä, olen joutunut rankan identiteettikriisin murjomaksi. Voinko kuulua yhteisöön, jonka kaikkia keskeisiä sääntöjä en noudata?

En ole luopumassa kaikista (kirjoittamattomista ja kirjoitetuista) säännöistä, joita uskonnollinen yhteisö jäsenilleen asettaa, vaan ainoastaan niistä, joiden noudattaminen vaikeuttaa elämääni. Itse asiassa olen jo luopunut. Niiden paljastuminen muille kuin omalle perheelleni on vain ajan kysymys. Silloin tulisin joka tapauksessa erotetuksi yhteisöstä.

Joitakin uskonnollisen yhteisön määrittämiä tapoja aion jatkossakin säilyttää elämässäni, koska en pidä tarpeellisena tehdä muutoksia muutoksien vuoksi.