Minä en ole "lemmikki-ihminen", en sitten ollenkaan. Se ei tarkoita, että vihaisin tai edes inhoaisin eläimiä. En vaan halua niitä kotiini. Kissoja pelkään, ja vähän koiriakin.
Nyt on käynyt erinäisten sattumien summana niin, että meillä, jo muutenkin ahtaassa asunnossa, asuu viiden viikon ajan koiranpentu. Koira ei ole minun vastuullani, mutta silti siinä jokin ahdistaa. Tiedän, että saatan joutua ulkoiluttamaan koiraa satunnaisesti, mutta se ei ole se ahdistuksen aihe. Se on se eläimen olemassaolo kotini sisätiloissa. Olen jo tässä ensimmäisen vuorokauden aikana säikähtänyt sitä eläintä niin, että huudahdin kovaa.
Tämä on niitä tilanteita, joissa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, ja sitten joudutaan sopeutumaan olemassa oleviin olosuhteisiin. Olen päättänyt kohdata pelkoni, ja tehdä sen, mikä minun tehtäväkseni lankeaa. Aika näyttää, kuinka siinä onnistun. En usko, että se pieni koiranpentu kuitenkaan pystyisi satuttamaan minua. Eli ehkä tästä selvitään.
Blogi kertoo tunteista ja mielialoista, viisaudesta ja hulluudesta, yhdessä ja erikseen.
Identiteettikriisin jatko-osa
Kun minulla oli kesällä identiteettikriisi pahimmillani, luin aiheesta tekstin, jossa kehoitettiin miettimään tarkoin, mitä asioita elämässä todella kannattaa jättää pois ja mitä säilyttää. Oli hyvä, että luin sen silloin, niin en tullut tehneeksi hätiköityjä päätöksiä. Nyt, kun ajatukset ovat selkeytyneet, ja voin katsoa asiaa uusin silmin, ei elämässäni oikeastaan ole paljoakaan sellaista, mitä olisin tässä vaiheessa valmis hylkäämään.
Vaikka uskonnollisia sääntöjä en kaikilta osin pystykään noudattamaan, ei minun tarvitse kuitenkaan luopua itse uskosta.
Vaikka uskonnollisia sääntöjä en kaikilta osin pystykään noudattamaan, ei minun tarvitse kuitenkaan luopua itse uskosta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
Katsotuimmat
-
Tässä on pari runoa aiheesta. Ainakin jälkimmäinen kuvaa kirjoittajan omienkin sanojen mukaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Eino Leino ...
-
Tajusin viime viikolla, että se tyrmäävä väsymys, mistä olen kärsinyt viime kuukaudet, saattaakin johtua mielialalääkkeestäni. Kokeeksi vähe...
-
Kuukausi sekaruokavaliolla on nyt takana, ja olo sen kun paranee. Olen huomannut, että kananmuna on ainut eläinkunnan tuote, jota vatsani ei...