Miksi kerron

Miksi kerron sairaudestani sukulaisilleni ja jopa lasteni päiväkodin johtajalle ja hoitajille? Eikö olisi helpompi vain olla hiljaa ja pitää salaisuutensa?

 Lähisukulaisilleni kerron koska tiedän, että kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamiseen vaikuttavat osaltaan myös perintötekijät. Joidenkin tutkimusten mukaan perintötekijöiden osuus sairastumisessa olisi 93%. Toisen lähteen mukaan se olisi "jopa 80%" Vikipedia tietää kertoa, että kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyvyys suomalaisessa väestössä olisi keskimäärin 0,6%, mutta sitä sairastavien lähisukulaisilla esiintyvyys olisi 3,9-14,5%.

Minulla on suuri ja mahtava lähisuku, joten näin ison asian kertominen jokaiselle henkilökohtaisesti olisi aika raskas prosessi. Siksi päädyin kirjoittamaan tästä blogia. Jos joku löytää tämän blogin muista syistä, ja saa täältä esimerkiksi vertaistukea, se on vain positiivinen asia minulle. Olen itsekin löytänyt vertaistukea vastaavista blogeista.

Lasteni päiväkodissa halusin kertoa sairaudestani, koska he ovat oleellinen osa meidän perheeni turvaverkkoa. Kun he tietävät, missä mennään, minun ei tarvitse muiden vanhempien tai lasten kuullen selitellä mitään.

Päiväkodin johtajalle kerroin, koska hän järjestää lapsilleni hoitopaikan silloin kun en itse voi olla heitä hoitamassa. Olen työtön, joten eskarilaisellani ei ole varsinaista päivähoito-oikeutta, vaan ainoastaan oikeus maksuttomaan esiopetukseen, joka on aalupäivällä 4 tuntia. Nyt kun päiväkodin johtaja tietää tilanteeni, en tarvitse mitään kirjallista todistusta päivähoito-oikeuden laajentamista varten. (On mahdollista, että kaikki päiväkodinjohtajat eivät ole yhtä ymmärtäväisiä vastaavissa tilanteissa.)