Diagnoosi

Minulla on ollut elämäni aikana monta eriasteista masennusjaksoa. Viime keväänä sairastuin tavallista vakavampaan masennukseen, ja päädyin hakemaan siihen apua.

Lääkäri tarjosi ensimmäiseksi masennuslääkettä, mutta en kokenut olevani sen tarpeessa. Lisäksi halusin vähän tarkempia tutkimuksia ennen kuin alkaisin syömään lääkkeitä. 10 minuutin keskustelussa ei mielestäni voi saada riittävästi tietoa potilaasta, jotta lääkäri voisi tietää, millaisia psyykelääkkeitä hänelle kannattaisi ensimmäiseksi kokeilla.

Keskusteluapua halusin ja sain. Kiitokset sille ihanalle hoitajalle, jonka luona sain käydä kahden viikon välein juttelemassa. Keskusteluissa tuli hyvin pian esille, että minulla on ollut myös muutamia yliaktiivisia jaksoja, joista ensimmäiset olivat jo teini-iässä, viimeisin muutama vuosi sitten. Akuutti diagnoosi oli kuitenkin keskivaikea masennus.

Hoitajani suositteli, että varaisin lääkäriajan, jotta saisin lähetteen psykiatrian polille. Ennen lääkäriin menoa sain lähetteen verikokeisiin, joissa suljettiin pois fyysisten sairauksien mahdollisuus. Hyvistä esivalmisteluista huolimatta olin erittäin epäilevä sen suhteen, kirjoittaisiko lääkäri lähetteen. Hoitajani oli ilmeisesti kirjoittanut vakuuttavat esitiedot, koska sain lähetteen jo melkein kättelyssä.

Elokuussa aloitin jokaviikkoiset käynnit psykiatrian polin psykologilla. 1.syyskuuta 2017 tapasin psykiatrin, ja sain diagnoosin: tyypin 2 kaksisuuntainen mielialahäiriö. 😅 Se tarkoittaa, että minulla on ollut ja tulee olemaan toistuvia masennus- ja hypomaniajaksoja (= lievä mania), mahdollisesti myös sairausjaksoja, joissa on sekä manian että masennuksen oireita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kommenttisi niin, ettei kenenkään henkilöllisyys paljastu ulkopuolisille.
Jos kommenttisi koskee minua tai jotain läheistäni henkilökohtaisesti, lähetä kommenttisi suoraan minulle.

Katsotuimmat